MO: Tampereen Suomalainen Klubi, kattovalaisimen ehdotus Jatkokäyttö luvanvaraista
Näytä edellinen kohde Näytä seuraava kohde
Kaksi piirrosta riippuvasta kattovalaisimesta, jossa kehämäiseen keskustaan kiinitetty kuusi sekä ylös- että alaspäin valaisevaa tiimalasimaista lamppua. Piirrokset sekä alhaalta että sivulta. Materiaalimerkinnät.

Kaksi piirrosta riippuvasta kattovalaisimesta, jossa kehämäiseen keskustaan kiinitetty kuusi sekä ylös- että alaspäin valaisevaa tiimalasimaista lamppua. Piirrokset sekä alhaalta että sivulta. Materiaalimerkinnät.
Sivu- ja alasuunnasta piirrokset 12-lamppuisesta riippuvalaisimesta, jonka ylöspäin valaisevat lamput sijoittuvat kehään. Materiaalimerkinnät.
Yki Nummi, Kattovalaisin Tampereen Suomalaiselle Klubille, 1951
Tekijä
Nummi, Yki
tekijä
Muut nimimuodot
Opettaja / ohjaaja
Moniosaisen objektin nimi Tampereen Suomalainen Klubi, kattovalaisimen ehdotus
Opinnäytetyön nimi
Kokoelman nimi Yki Nummi
Kuvailu Tampereen Suomalaiseen Klubiin suunniteltujen ja toteutettujen valaisimien luonnoksia. Esimerkiksi kaksitoistaosainen valaisin on sijoitettu pääruokasaliin, eli Marskin saliin.
Teostyyppi
Piirustus
Ajoitus
Aika-arvio 1951-01-01 - 1951-12-31
Tekniikka
Tekniikka / omat termit
Materiaali
Materiaali / omat termit
Säilyttävä laitos Taideteollisen korkeakoulun arkisto
Arkistotunnus YN05:01:05-07
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/DCB6325C-DD92-70E1-3B1C-2432BF8659CE
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
Lähde
Aihe
Henkilö
Paikka
Tampere
julkiset rakennukset
valaistussuunnittelu
Aiheluokka
Alkuperäisteos
Tekijä
Nummi, Yki
Opettaja / ohjaaja
Teoksen nimi Kuusiosainen katttovalaisin
Moniosaisen objektin nimi Tampereen Suomalainen Klubi, kattovalaisimen ehdotus
Opinnäytetyön nimi
Kokoelman nimi Yki Nummi
Kuvailu Ympyrän muotoinen kattovalaisin, jonka keskiosasta haarautuu kuusi osaa, joissa ylhäällä ja alhaalla hieman kaareutuvat kartionmuotoiset lampunvarjostimet; piirretty ylhäältä- ja sivultapäin.
Kuvatyyppi
Piirustus
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP) 1951-06-06
Tekniikka
http://www.yso.fi/onto/tao/lyijykynäpiirustus
Tekniikka / omat termit
Materiaali
Paperi
Materiaali / omat termit
kuultopaperi
leveys 30.2 cm
korkeus 42 cm
Säilyttävä laitos Taideteollisen korkeakoulun arkisto
Arkistotunnus YN05:01:05
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/270011C2-52EB-DBE7-03DE-418743D3FE44
Oikeudet / sopimukset
Jatkokäyttö luvanvaraista
Lähde
Aihe
Henkilö
Paikka
Aiheluokka
Kuvatoisinnot
Tekijä
Kuvan nimi
Kuvatyyppi
Arkistotunnus
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20120601/13406132367090.tif
Tiedoston nimi YN05_01_05.TIF
Tiedoston koko 106016 kB
Kuvan koko
Leveys 3606
Korkeus 5016
Resoluutio 300 dpi
Bittisyvyys 16 16 16
image/tiff
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
Aika-arvio
Alkuperäisteos
Tekijä
Nummi, Yki
Opettaja / ohjaaja
Teoksen nimi Kaksitoistaosainen kattovalaisin
Moniosaisen objektin nimi Tampereen Suomalainen Klubi, kattovalaisimen ehdotus
Opinnäytetyön nimi
Kokoelman nimi Yki Nummi
Kuvailu Ympyrän muotoinen kattovalaisin, jonka keskiosasta haarautuu kaksitoista osaa, joissa ylhäällä hieman kaareutuvat kartionmuotoiset lasiset lampunvarjostimet; piirretty ylhäältä- ja sivultapäin.
Kuvatyyppi
Piirustus
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP) 1951-06-06
Tekniikka
http://www.yso.fi/onto/tao/lyijykynäpiirustus
Tekniikka / omat termit
Materiaali
Paperi
Materiaali / omat termit
kuultopaperi
leveys 30.2 cm
korkeus 42.2 cm
Säilyttävä laitos Taideteollisen korkeakoulun arkisto
Arkistotunnus YN05:01:06
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/C3375344-28BC-CEA8-E8B5-4F1B3D791184
Oikeudet / sopimukset
Jatkokäyttö luvanvaraista
Lähde
Aihe
Henkilö
Paikka
Aiheluokka
Kuvatoisinnot
Tekijä
Kuvan nimi
Kuvatyyppi
Arkistotunnus
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20120601/13406132671860.tif
Tiedoston nimi YN05_01_06.TIF
Tiedoston koko 105840 kB
Kuvan koko
Leveys 3600
Korkeus 5016
Resoluutio 300 dpi
Bittisyvyys 16 16 16
image/tiff
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
Aika-arvio
Alkuperäisteos
Tekijä
Nummi, Yki
Opettaja / ohjaaja
Teoksen nimi Viisiosainen kattovalaisin
Moniosaisen objektin nimi Tampereen Suomalainen Klubi, kattovalaisimen ehdotus
Opinnäytetyön nimi
Kokoelman nimi Yki Nummi
Kuvailu Kattovalaisin, jonka keskiosasta haarautuu epäsymmetrisesti viisi lamppuosaa, joissa kartionmuotoiset epäsäännölliset varjostimet.
Kuvatyyppi
Piirustus
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP) 1951-01-01
Tekniikka
http://www.yso.fi/onto/tao/lyijykynäpiirustus
Tekniikka / omat termit
Materiaali
Paperi
Materiaali / omat termit
kuultopaperi
korkeus 21 cm
leveys 29.8 cm
Säilyttävä laitos Taideteollisen korkeakoulun arkisto
Arkistotunnus YN05:01:07
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/CB681364-252A-00B8-0E10-938DAF42743D
Oikeudet / sopimukset
Jatkokäyttö luvanvaraista
Lähde
Aihe
Henkilö
Paikka
Aiheluokka
Kuvatoisinnot
Tekijä
Kuvan nimi
Kuvatyyppi
Arkistotunnus
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20120601/13406132089860.tif
Tiedoston nimi YN05_01_07.TIF
Tiedoston koko 68580 kB
Kuvan koko
Leveys 4062
Korkeus 2880
Resoluutio 300 dpi
Bittisyvyys 16 16 16
image/tiff
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
Aika-arvio