Tekijä |
|
|
|
|
|
Opettaja / ohjaaja
|
Teoksen nimi |
Nieminen, Risto |
|
Opinnäytetyön nimi |
|
Kokoelman nimi |
Lahjoituskokoelmat |
|
Teknillinen korkeakoulu |
|
Kuvailu |
Uusien tieteenalojen kärkeen kuului 2000-luvun alussa laskennallinen materiaalifysiikka. Akatemiaprofessori Risto Niemisen johtama COMP-yksikkö valittiin yhdeksi kansallisen tutkimuksen huippuyksiköistä vuonna 2000. Risto Nieminen (1948 - ) on Aalto-professori Aalto-yliopiston Teknillisen fysiikan laitoksella. Hänet valittiin vuoden professoriksi vuonna 2003. Nieminen nimitettiin 14. helmikuuta 2014 tieteen akateemikoksi. Nieminen on opiskellut muun muassa Cambridgen yliopistossa ja suorittanut tekniikan tohtorin tutkinnon vuonna 1975. Oltuaan post-doc-tutkijana Kööpenhaminassa vuosina 1975–1977 Nieminen on toiminut professorina Jyväskylän yliopistossa 1978–1986, Cornellin yliopistossa Yhdysvalloissa 1979–1980 ja 1986–1987 sekä Teknillisessä korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa vuodesta 1987. Vuosina 1988–1996 hän toimi CSC – Tieteellinen laskenta Oy:n tieteellisenä johtajana. Akatemiaprofessorina hän on ollut vuosina 1997–2008. Vuonna 2010 Nieminen nimitettiin Aalto-yliopiston ensimmäiseksi Aalto-professoriksi. Risto Niemisen erikoisala on teoreettinen ja laskennallinen materiaalifysiikka, jolta alalta hän on julkaissut yli 500 tieteellistä artikkelia. Hän on johtanut Suomen Akatemian laskennallisen nanotieteen huippuyksikköä (COMP) Teknillisessä korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa vuosina 2000–2013. |
Teostyyppi
|
|
Värivalokuva |
|
|
|
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|
Tekniikka |
Tekniikka / omat termit |
Materiaali
|
|
|
Materiaali / omat termit |
|
|
|
Säilyttävä laitos |
Aalto-yliopiston arkisto |
Arkistotunnus |
TKKKA:DIG:299 |
|
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/50A0BDCC-81A5-38BF-F3B8-12DB25ECD492
|
|
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
|
|
Creative Commons - Nimeä 4.0
|
|
|
Lähde |
Aihe
|
Henkilö
|
|
Nieminen, Risto
|
Paikka
|
|
Otaniemi
|
|
|
|
teknilliset korkeakoulut
|
|
fysiikka
|
|
professorit
|
|
laskennallinen tiede
|
|
yksiköt (organisaatiot)
|
|
Aiheluokka |
|
Kuvatoisinnot
|
Tekijä |
Kuvan nimi |
|
Kuvatyyppi
|
Arkistotunnus |
|
|
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20180801/15351057929870.tif
|
Tiedoston nimi |
nieminen.tif |
Tiedoston koko |
7743 kB |
Kuvan koko |
Leveys |
|
Korkeus |
|
Resoluutio |
400 |
Bittisyvyys |
8 8 8 |
|
|
|
|
image/tiff |
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|