Kuvatietokanta TaiK
Teos: Yleisötilaisuus Creative Commons License
Helsingin kauppakorkeakoulu

Alkuperäisteos
Tekijä
Opettaja / ohjaaja
Teoksen nimi Yleisötilaisuus
Opinnäytetyön nimi
Kokoelman nimi Helsingin kauppakorkeakoulu
Helsingin kauppakorkeakoulu
Kuvailu Kuvassa etualalla ovat Arto Lahti ja Jarmo Leppiniemi.
Arto Lahti on väitellyt Helsingin kauppakorkeakoulussa 15.12.1983. Lahti on sittemmin ollut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden professori.
Hän on toiminut korkeakoulussa mm. markkinoinnin, yrittäjyyden ja pienyritystoiminnan professorina 1983–1990 ja yrittäjyyden professorina vuodesta 1990 lähtien.
Jarmo Leppiniemi väitteli Helsingin kauppakorkeakoulussa 19.4.1985. Leppiniemen työura opettajana ja tutkijana Kauppakorkeakoulussa alkoi 1972. Laskentatoimen apulaisprofessoriksi, opetus- ja tutkimusalana kirjanpito ja tuloslaskenta, hänet nimitettiin 1988 ja professoriksi 1990. Opetus- ja tutkimustyönsä lisäksi hän vaikutti Kauppakorkeakoulun hallinnossa muun muassa hallituksen ja valtuuston jäsenenä lähes kaksikymmentä vuotta. Eläkkeelle professorin tehtävästään Leppiniemi jäi vuonna 2012.
Teostyyppi
Mustavalkoinen valokuva
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
Aika-arvio
Tekniikka
Tekniikka / omat termit
Materiaali
Materiaali / omat termit
Säilyttävä laitos Aalto-yliopiston arkisto
Arkistotunnus HKKK:14:065
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/023A6A42-D66A-762F-29F6-A231F570C58F
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
Creative Commons - Nimeä 4.0
Lähde
Aihe
Henkilö
Leppiniemi, Jarmo
Lahti, Arto
Paikka
http://www.yso.fi/onto/yso/p21728
http://www.yso.fi/onto/yso/p4280
http://www.yso.fi/onto/yso/p12204
http://www.yso.fi/onto/yso/p17044
http://www.yso.fi/onto/yso/p18420
Aiheluokka
Kuvatoisinnot
Tekijä
Kuvan nimi
Kuvatyyppi
Arkistotunnus
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20201201/16082885206840.tif
Tiedoston nimi HKK_14_065.tif
Tiedoston koko 247317 kB
Kuvan koko
Leveys
Korkeus
Resoluutio 800 dpi
Bittisyvyys 8 8 8
image/tiff
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
Aika-arvio