Tekijä |
|
|
|
|
|
Opettaja / ohjaaja
|
Teoksen nimi |
Kemian laboratorion julkisivu |
|
Opinnäytetyön nimi |
|
Kokoelman nimi |
Tilat ja rakennukset |
|
Teknillinen korkeakoulu |
|
Kuvailu |
Nelikerroksisen laboratoriorakennuksen julkisivu, keskellä sisäänkäynti. Johan S. Sirénin marraskuussa 1944 piirtämä uusi kemian laboratorio otettiin käyttöön syyslukukauden 1949 alkaessa. Aiempi kemian laboratoriorakennus oli tuhoutunut tulipalossa helmikuussa 1944. Vaikka O.-I. Meurman moitti päättäjiä liian tiiviistä rakentamisesta, onnistunut ja käytännöllinen laboratorio pelasti teknillisen kemian opetuksen katastrofitilanteesta. Kemian laboratorio oli viimeinen suuri Hietalahdessa toteutettu TKK:n rakennushanke. Opetuslaboratorioiden suunnitteluun oli kiinnitetty erityistä huomiota. Tilaa tieteelliselle tutkimukselle ei kuitenkaan jäänyt riittävästi. Kemian opetuksen oli tarkoitus muuttaa jo 1950-luvun alussa Otaniemeen, jonne J.S. Sirén suunnitteli uudisrakennuksen, mutta jota ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Sen sijaan Otaniemeen valmistui arkkitehti Niilo Pulkan suunnitelman mukainen rakennus 1967. |
Teostyyppi
|
|
Mustavalkoinen valokuva |
|
|
|
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
1940-01-01
-
1949-12-31 |
|
Tekniikka |
Tekniikka / omat termit |
Materiaali
|
|
|
Materiaali / omat termit |
|
|
|
leveys 15 cm |
|
korkeus 10 cm |
|
Säilyttävä laitos |
Aalto-yliopiston arkisto |
Arkistotunnus |
TKKKA:104 |
|
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/17C4B67D-984B-D54D-DF92-A10F157194F0
|
|
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
|
|
Creative Commons - Nimeä 4.0
|
|
|
Lähde |
Aihe
|
Henkilö
|
Paikka
|
|
|
|
julkisivut
|
|
koulurakennukset
|
|
teknilliset korkeakoulut
|
|
laboratoriot
|
|
kemia
|
|
Aiheluokka |
|
KE; rakennus |
|
Kuvatoisinnot
|
Tekijä |
Kuvan nimi |
|
Kuvatyyppi
|
Arkistotunnus |
|
|
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20150601/14343646571200.tif
|
Tiedoston nimi |
TKKKA104.tif |
Tiedoston koko |
31622 kB |
Kuvan koko |
Leveys |
|
Korkeus |
|
Resoluutio |
1200 dpi |
Bittisyvyys |
8 |
|
|
|
|
image/tiff |
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|