Tekijä |
|
|
|
|
|
Opettaja / ohjaaja
|
Teoksen nimi |
Mälkiän sulku 26.1. 1928 / HPO Solitander-kokoelma |
|
Opinnäytetyön nimi |
|
Kokoelman nimi |
Lahjoituskokoelmat |
|
Teknillinen korkeakoulu |
|
Kuvailu |
Vanha Saimaan kanava rakennettiin vuosina 1845 -1856. Saimaan ja Suomenlahden korkeusero on noin 76 metriä, sen voittamiseksi kanavassa oli 28 sulkua. Mälkiän sulkuryhmään kuului kolme sulkukammiota. Vaikka kanavaan oli tehty jatkuvasti parannuksia ja laajennuksia, kuten Mustolan ja Nuijamaan osuuden levennys 15 metriin, vilkkaan liikenteen takia kanavan kapasiteetti alkoi käydä 1900-luvulla riittämättömäksi. Huippuvuonna 1923 kanavan läpi kulki 13 000 alusta ja yli miljoona tonnia tavaraa . Kanavaa alettiin rakentaa uudestaan 1927 oikomalla tiukimpia kaarteita ja yhdistämällä sulkuryhmiä aiempaa suuremmiksi "suursuluiksi". Työstä oli saatu valmiiksi hieman alle kaksi viidesosaa, muun muassa Mälkiän, Mustolan, Pällin, Lietjärven ja Rättijärven suursulut, kun talvisota syttyi 1939 ja työt keskeytyivät. Saimaan kanava rakennettiin uudelleen vuosina 1963 -1968. Rakentamisen teki mahdolliseksi sopimus Neuvostoliiton puoleisen osan vuokraamisesta Suomelle. Uudessa kanavassa on kahdeksan sulkua, joista Mälkiä on korkein. Vanhasta Saimaan kanavasta (1845–1856) on säilynyt vanhaa kivettyä uomaa, jota voi ihailla mm. Mälkiän ja Mustolan sulkujen kohdalla sekä Kansolassa. Kuvassa kanavaa rakennetaan uudelleen 26.1.1928. |
Teostyyppi
|
|
Mustavalkoinen valokuva |
|
|
|
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|
Tekniikka |
Tekniikka / omat termit |
Materiaali
|
|
|
Materiaali / omat termit |
|
|
|
Säilyttävä laitos |
Aalto-yliopiston arkisto |
Arkistotunnus |
TKKKA:DIG:129 |
|
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/251D856F-9170-D83A-FF54-1C131E88C75A
|
|
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
|
|
Creative Commons - Nimeä 4.0
|
|
|
Lähde |
Aihe
|
Henkilö
|
Paikka
|
|
Mälkiä
|
|
|
|
vuodenajat
|
|
teknilliset korkeakoulut
|
|
rakentaminen
|
|
vesiväylät
|
|
kanavat (vesiväylät)
|
|
Aiheluokka |
|
Kuvatoisinnot
|
Tekijä |
Kuvan nimi |
|
Kuvatyyppi
|
Arkistotunnus |
|
|
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20180801/15350353799060.jpg
|
Tiedoston nimi |
1007.jpg |
Tiedoston koko |
512 kB |
Kuvan koko |
Leveys |
|
Korkeus |
|
Resoluutio |
600 dpi |
Bittisyvyys |
|
|
|
|
|
image/jpeg |
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|