Tekijä |
|
|
|
|
|
Opettaja / ohjaaja
|
Teoksen nimi |
Teknillinen korkeakoulu, auditorio, sisäänkäynti Alvar Aallon aukion puolelta |
|
Opinnäytetyön nimi |
|
Kokoelman nimi |
Tilat ja rakennukset |
|
Teknillinen korkeakoulu |
|
Kuvailu |
Pääteemana Alvar Aallon entisen TKK:n kokonaiskonseptissa sanotaan olleen ”kampusnurmen", joka alkoi sydänalueesta, johon kuuluivat pääauditorio korotettuine piazzoineen ja ulkoilma-amfiteattereineen, pääkirjasto sekä sittemmin ylioppilaskunnan talo. Kampus levisi keskusviheriön ympärillä kukkuloilla, joista entinen kartanonmäki varattiin päärakennukselle (kuvassa sisäpihan pääovi oikealla) ja mm.vastapäinen mäki palveluille ja vapaa-ajantoiminnoille. Tyypillistä Otaniemen tällä ajanjaksolla valmistuneille rakennuksille olivat punatiilestä paikalla muuratut julkisivut ja tummahkoon sävyyn maalatut, puurakenteiset nauhaikkunat sekä tietty ajan rationalistiseen ja rakenteellisuutta korostavaan arkkitehtuuriin liittyvä yleisilme. Kattomateriaalina keskeisimmissä kohteissa oli kupari, ja niiden lisäksi monissa varsinkin hierarkkisesti tärkeällä paikalla sijaitsevissa rakennuksissa kuparia käytettiin katteen lisäksi muun muassa räystäs- ja ikkunapelteihin. Keskeiselle kampusalueelle luonteenomaiset ulkotilojen järjestelyt, kuten sisäänkäynteihin liittyvät betonilaatoitukset ja Aallon toimiston suunnittelemat valaisintolpat, perustuvat suurelta osin alueen vilkkaan rakentamisen vuosien 1961 – 1975 suunnitelmiin. Kuva on otettu vinosti kohti pohjoista Alvar Aallon aukiolta. |
Teostyyppi
|
|
Mustavalkoinen valokuva |
|
|
|
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|
Tekniikka |
Tekniikka / omat termit |
Materiaali
|
|
|
Materiaali / omat termit |
|
|
|
Säilyttävä laitos |
Aalto-yliopiston arkisto |
Arkistotunnus |
TKK_Otaniemi_024 |
|
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/92FCC512-CA31-72B2-003A-5B35FD1776D7
|
|
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
|
|
Creative Commons - Nimeä 4.0
|
|
|
Lähde |
Aihe
|
Henkilö
|
|
Aalto, Alvar
|
Paikka
|
|
Otaniemi
|
|
Espoo
|
|
|
|
arkkitehtuuri
|
|
maisema
|
|
teknilliset korkeakoulut
|
|
aukiot
|
|
tiilirakennukset
|
|
Aiheluokka |
|
Kuvatoisinnot
|
Tekijä |
Kuvan nimi |
|
Kuvatyyppi
|
Arkistotunnus |
|
|
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20170601/14966520637270.tif
|
Tiedoston nimi |
TKK_Otaniemi_024.TIF |
Tiedoston koko |
74524 kB |
Kuvan koko |
Leveys |
|
Korkeus |
|
Resoluutio |
300 dpi |
Bittisyvyys |
16 16 16 |
|
|
|
|
image/tiff |
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|