Tekijä |
|
|
|
|
|
Opettaja / ohjaaja
|
Teoksen nimi |
Wilmi, Ruth |
|
Opinnäytetyön nimi |
|
Kokoelman nimi |
Lahjoituskokoelmat |
|
Teknillinen korkeakoulu |
|
Kuvailu |
Kuvassa on Ruth Wilmi. Hän toimi entisen TKK:n kielikeskuksen pitkäaikaisena englanninkielen lehtorina. Kuvassa lehtori Wilmi käyttää piirtoheitintä kielistudiossa. Piirtoheitin, vanhemmalta nimeltään yliolanheitin oli väline, jolla voitiin heijastaa kuvia yleisölle. Tavallisimmin piirtoheitin koostui laatikosta, jossa oli lamppu ja sitä jäähdyttävä tuuletin sekä Fresnel-linssi, jonka läpi lampun valo heijastettiin. Laatikosta lähtevän varren päässä oli linssi ja peili, joiden avulla lampun valo heijastettiin pystytasoon, esimerkiksi seinälle tai valkokankaalle. Heijastettavat kuvat olivat yleensä vaihdettavilla läpinäkyvillä kalvoilla, joiden läpi lampun valo heijastettiin. Peilin ansiosta kalvoon kirjoitettu teksti tai muu sisältö näkyi samalla tavoin sekä esittäjälle että yleisölle. Piirtoheitin yleistyi toisen maailmansodan jälkeen opetus- ja kokouskäytössä, mutta 1900-luvun loppupuolella tietokoneeseen liitettävä videoprojektori alkoi syrjäyttää sitä. |
Teostyyppi
|
|
Mustavalkoinen valokuva |
|
|
|
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|
Tekniikka |
Tekniikka / omat termit |
Materiaali
|
|
|
Materiaali / omat termit |
|
|
|
Säilyttävä laitos |
Aalto-yliopiston arkisto |
Arkistotunnus |
TKKKA:DIG:325 |
|
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/A509D365-9AF5-C074-4B2D-42E5F410B4F5
|
|
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
|
|
Creative Commons - Nimeä 4.0
|
|
|
Lähde |
Aihe
|
Henkilö
|
|
Wilmi, Ruth
|
Paikka
|
|
Otaniemi
|
|
|
|
opetus
|
|
teknilliset korkeakoulut
|
|
lehtorit (opettajat)
|
|
piirtoheittimet
|
|
kieli ja kielet
|
|
Aiheluokka |
|
Kuvatoisinnot
|
Tekijä |
Kuvan nimi |
|
Kuvatyyppi
|
Arkistotunnus |
|
|
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20180801/15351058240020.tif
|
Tiedoston nimi |
ruthwilmi.tif |
Tiedoston koko |
5092 kB |
Kuvan koko |
Leveys |
|
Korkeus |
|
Resoluutio |
400 |
Bittisyvyys |
8 |
|
|
|
|
image/tiff |
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|
|