Tekijä |
|
|
|
|
|
Opettaja / ohjaaja
|
Teoksen nimi |
Teknillinen korkeakoulu, päärakennuksen auditorio sekä amfi |
|
Opinnäytetyön nimi |
|
Kokoelman nimi |
Tilat ja rakennukset |
|
Teknillinen korkeakoulu |
|
Kuvailu |
Pääteemana Alvar Aallon entisen TKK:n kokonaiskonseptissa sanotaan olleen ”kampusnurmen", joka alkoi sydänalueesta, johon kuuluivat pääauditorio korotettuine piazzoineen ja ulkoilma-amfiteattereineen (kuvassa), pääkirjasto sekä sittemmin ylioppilaskunnan talo. Kampus levisi keskusviheriön ympärillä kukkuloilla, joista entinen kartanonmäki varattiin päärakennukselle ja mm.vastapäinen mäki palveluille ja vapaa-ajantoiminnoille. Aallon suunnitelmissa sanotaan yhdistyneen anglosaksinen kampus keskusnurmineen ja instituutteineen sekä välimerellinen perinne piazzatoreineen ja marmorin käyttö. Kattomateriaalina keskeisimmissä kohteissa, mm. auditoriossa, oli kupari, ja niiden lisäksi monissa varsinkin hierarkkisesti tärkeällä paikalla sijaitsevissa rakennuksissa kuparia käytettiin katteen lisäksi muun muassa räystäs- ja ikkunapelteihin. Teknillisen korkeakoulun peruskiven muuraustilaisuus pidettiin 8.11.1962, harjannostajaiset 31.5.1963 ja vihkiäistilaisuus 9.9.1966. Kuva on otettu auditorion kattotasanteelta viistosti kohti etelää. Kuvassa vasemmalla näkyy Hagalundin kartanon suuntaan kulkeva lehmuskuja. |
Teostyyppi
|
|
Mustavalkoinen valokuva |
|
|
|
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|
Tekniikka |
Tekniikka / omat termit |
Materiaali
|
|
|
Materiaali / omat termit |
|
|
|
leveys 17.2 cm |
|
Säilyttävä laitos |
Aalto-yliopiston arkisto |
Arkistotunnus |
TKK_Otaniemi_015 |
|
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/7306279F-E3A4-69F2-21D6-7E6E5FC70346
|
|
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
|
|
Creative Commons - Nimeä 4.0
|
|
|
Lähde |
Aihe
|
Henkilö
|
|
Aalto, Alvar
|
Paikka
|
|
Otaniemi
|
|
Espoo
|
|
|
|
maisema
|
|
teknilliset korkeakoulut
|
|
amfiteatterit
|
|
auditoriot
|
|
aukiot
|
|
Aiheluokka |
|
Kuvatoisinnot
|
Tekijä |
Kuvan nimi |
|
Kuvatyyppi
|
Arkistotunnus |
|
|
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20170601/14966514931380.tif
|
Tiedoston nimi |
TKK_Otaniemi_015.TIF |
Tiedoston koko |
45606 kB |
Kuvan koko |
Leveys |
|
Korkeus |
|
Resoluutio |
300 dpi |
Bittisyvyys |
16 16 16 |
|
|
|
|
image/tiff |
Ajoitus
|
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
|
|
Aika-arvio |
|
|