Kuvatietokanta TaiK
Teos: Lauritsala, 26012 Creative Commons License


Alkuperäisteos
Tekijä
Opettaja / ohjaaja
Teoksen nimi Lauritsala, 26012
Opinnäytetyön nimi
Kokoelman nimi Lahjoituskokoelmat
Teknillinen korkeakoulu
Kuvailu Saimaan kanava alkoi Lauritsalasta ja kulki Konnunsuon kautta Nuijamaanjärvelle, josta lähtien käytettiin myös muita matkan varrelle osuneita vesistöjä, kuten Pällijärveä, Lietjärveä, Rättijärveä, Ylä- ja Ala-Särkijärveä sekä Juustilanjärveä. Lavolan kohdalla kanava yhtyi Suomenvedenpohjaan, josta oli merkattu väylä Viipurin Linnansalmen kautta Viipurinlahdelle. Lauritsalasta Viipurin Linnasalmeen kanavan pituus oli 58 kilometriä, josta kaivettua kanavaa oli 33 kilometriä. Saimaan kanavassa oli kaikkiaan 28 sulkua, joiden avulla 76 metriä korkeammalla oleva Saimaa yhdistettiin Suomenvedenpohjan kautta mereen.
Lauritsalan sulku Saimaan kanavassa on rakennettu 1856. Kuva on mahdollisesti otettu 22.5. 1956.
Kun Teknillisessä korkeakoulussa perusrakennus irrotettiin vesirakennuksen professorin opetusalasta ja siirrettiin vuonna 1949 pohjarakennuksen professorin vastattavaksi, H.P.O. Solitander keskittyi
opetuksessaan vesirakenteisiin, taajamien
vesihuoltotekniikkaan ja vesien virtausoppiin.
Hän toimi Teknillisen korkeakoulun
rakennusinsinööriosaston johtajana vuosina
1955–59.
Teostyyppi
Mustavalkoinen valokuva
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
Aika-arvio
Tekniikka
Tekniikka / omat termit
Materiaali
Materiaali / omat termit
Säilyttävä laitos Aalto-yliopiston arkisto
Arkistotunnus TKKKA:DIG:138
w_http://www.profium.com/taikarchivedobject/BC829B60-FC61-70E6-4544-E7B890BD3977
Tekijänoikeus ja käyttöoikeudet
Creative Commons - Nimeä 4.0
Lähde
Aihe
Henkilö
Paikka
Lauritsala
teknilliset korkeakoulut
kulkuväylät
rakentaminen
vesiväylät
kanavat (vesiväylät)
Aiheluokka
Kuvatoisinnot
Tekijä
Kuvan nimi
Kuvatyyppi
Arkistotunnus
i_http://www.taik.com/kuvatietokanta/content/digitalContent/primary/20180801/15350353864070.jpg
Tiedoston nimi lauritsala26012.jpg
Tiedoston koko 438 kB
Kuvan koko
Leveys
Korkeus
Resoluutio 600 dpi
Bittisyvyys
image/jpeg
Ajoitus
Kuvausaika / valmistusaika (VVVV-KK-PP)
Aika-arvio